Isännöintipäivät Jyväskylässä 15.9.2016

Yrityksemme osallistuu nyt ensimmäistä kertaa historiansa aikana suureen messutapahtumaan. Kysymyksessä on Isännöintiliiton järjestämä isännöintialan vuoden päätapahtuma. Viime vuonna tapahtuma järjestettiin Turussa ja nyt ollaan Jyväskylässä, missä yksi yrityksemme neljästä toimipisteestä sijaitsee. Olemme siis vähän niin kuin kotona  🙂 Messuille osallistumisen järjestelyjen sekä päätettävien asioiden määrä on valtava. Onneksi meitä on niin suuri joukko, että yhdessä saamme […]

JULKAISTU 06.09.2016

Yrityksemme osallistuu nyt ensimmäistä kertaa historiansa aikana suureen messutapahtumaan. Kysymyksessä on Isännöintiliiton järjestämä isännöintialan vuoden päätapahtuma. Viime vuonna tapahtuma järjestettiin Turussa ja nyt ollaan Jyväskylässä, missä yksi yrityksemme neljästä toimipisteestä sijaitsee. Olemme siis vähän niin kuin kotona  🙂

Messuille osallistumisen järjestelyjen sekä päätettävien asioiden määrä on valtava. Onneksi meitä on niin suuri joukko, että yhdessä saamme paljon aikaiseksi. Yrityksemme henkilöstöllä on monenlaista osaamista. Nytkin Isännöintipäivien työryhmiin on löytynyt messujen järjestelyosaamista, IT-osaamista, substanssiosaamista ja käsityötaitoista henkilöstöä.

Valmistelujen yhteydessä on mietittävä miltä näytämme, minkälaiset kalusteet esittelytilaan valitaan, mitä rekvisiittaa otamme mukaan, mikä on yrityksemme ydinsanoma. On siis pohdittava ja päätettävä; Jos sinulla on mahdollisuus saada henkilö kiinnostumaan yrityksestäsi ja tuotteestasi, mitä sinun tulee hänelle ensimmäiseksi sanoa, jotta kiinnostus herää? Kunpa tähän olisi joku yksi selkeä vastaus. Aiomme kertoa tapahtumassa taloyhtiöiden hallituksen työskentelyä helpottavasta uudesta tuotteestamme. HALLKO on toinen tuote, joka on syntynyt valtakunnallisen TALTIO-hankkeen nimissä. Tästä olemme kovin ylpeitä ja toivomme tietysti tuotteellemme suurta menestystä!

Kaikenlaista kivaa onkin jo tuotteen nimissä keksitty tapahtumaan. Toivottavasti meitä tulee katsomaan mahdollisimman moni yritys.