Tilitoimisto Aallon Group Oyj suunnittelee First North -listautumisantia

Tilitoimisto Aallon Group Oyj suunnittelee listautumisantia ja osakkeidensa hakemista listattavaksi Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle First North Finland -markkinapaikalle kuluvan kevään aikana.

JULKAISTU 05.03.2019

Lehdistötiedote 5.3.2019 kello 8.00

Aallon Group Oyj (”Yhtiö”) on valtakunnallinen täyden palvelun taloushallinnon kumppani, jonka toimintamallina on tarjota osaamista paikallisesti ja lähellä asiakasta. Yhtiö suunnittelee listautumisantia ja osakkeidensa hakemista listattavaksi Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle First North Finland -markkinapaikalle kuluvan kevään aikana. Suunnitellulla listautumisannilla on tarkoitus luoda edellytykset listautumiselle ja mahdollistaa strategian mukainen kasvu ja toiminnan laajentaminen.

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI YHDYSVALTOIHIN, AUSTRALIAAN, ETELÄ-AFRIKKAAN, HONGKONGIIN, JAPANIIN, KANADAAN, SINGAPOREEN TAI UUTEEN-SEELANTIIN TAI MIHINKÄÄN MUUHUN VALTIOON, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKISTAMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

Aallon Group (kuten määritelty jäljempänä) tarjoaa asiakkailleen kattavasti erilaisia tilitoimistopalveluja ja niitä tukevia asiantuntijapalveluita. Lisäksi Aallon Group on kehittänyt omia tietojärjestelmiä ja digitaalisen taloushallinnon työkaluja tukemaan ja tehostamaan tarjottavia tilitoimistopalveluja. Aallon Groupilla on toimipisteet Suomessa 11 paikkakunnalla ja sen palveluksessa on noin 210 työntekijää. Aallon Groupin asiakaskunta on hajautunut ja sillä on noin 2 700 asiakasta, jotka ovat pääosin pieniä tai keskisuuria yrityksiä useilta eri toimialoilta.

Aallon Group muodostui elokuussa 2018, kun Yhtiö sekä paikallisesti merkittävät ja pitkään toimineet tilitoimistot Tampereen Kirjanpitotoimisto Oy, Aallon Tilitoimisto Oy, Tilitoimisto Reijo Lehtimäki Oy, Talouskolmio Oy ja Dextili Oy allekirjoittivat sopimuksen yhdistymisestä. Marraskuussa 2018 Yhtiö sopi myös Tilitoimisto Simo Salonen Oy:n yhdistymisestä Aallon Groupiin. Yhdistyvät tilitoimistot siirtyvät Yhtiön kokonaan omistamiksi tytäryhtiöiksi osakevaihdolla arviolta 12.3.2019 (Yhtiö ja yhdistyvät tilitoimistot yhdessä ”Aallon Group”).

Aallon Groupin pro forma -liikevaihto tilikaudella 1.1.–31.12.2018 oli 15,4 miljoonaa euroa (14,4 miljoonaa euroa tilikaudella 1.1.–31.12.2017) ja pro forma -käyttökate 2,5 miljoonaa euroa (2,1 miljoonaa euroa) eli pro forma -käyttökatemarginaali oli 16,4 % (14,7 %).

Listautumisannin taustaa

Listautumisannilla on tarkoitus luoda edellytykset Yhtiön listautumiselle ja mahdollistaa Yhtiön strategian mukainen kasvu ja toiminnan laajentaminen. Yhtiö odottaa, että listautuminen mahdollistaa Yhtiölle rahoituksen hankkimisen pääomamarkkinoilta, mahdollistaa Yhtiön osakkeiden käyttämisen vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa, luo osakkeille likviditeetin ja kehittää Yhtiön yleistä tunnettavuutta ja mainetta mahdollisten asiakkaiden, työntekijöiden, kumppaneiden ja sijoittajien keskuudessa. Yhtiö aikoo käyttää listautumisannilla hankittavat varat liiketoiminnan kehittämiseen ja laajentamiseen sekä yritysostoihin.

Hallituksen puheenjohtaja Tapani Aalto:

”Aallon Groupin historia ulottuu aina vuoteen 1957, jolloin vanhin tytäryhtiöistämme perustettiin. Vuonna 2018 alueellisesti merkittäväksi kasvaneet ja vakiintuneet, hyvää tulosta tekevät yhtiömme päättivät yhdistää voimansa Aallon Groupiksi. Mukaan lähteneistä yrittäjistä kukaan ei ollut halukas myymään yritystään muille alan toimijoille, vaan he kokivat Aallon Groupin uudenlaisen toimintamallin houkuttelevaksi vaihtoehdoksi olla mukana alan kehityksessä. Uskon yrityksemme olevan jatkossakin erittäin houkutteleva toimija konsolidoituvassa tilitoimistomarkkinassa. Osana tätä suunnittelemmekin nyt listautumista First North Finland -markkinapaikalle. Yhtiömme on kokonaan avainhenkilöiden omistama, eikä kukaan osakkaista ole myymässä osakkeitaan annin yhteydessä.”

Toimitusjohtaja Elina Pienimäki:

”Olen ilahtunut siitä, kuinka hyvin yhteinen matkamme kohti tavoitettamme olla alan suositelluin kumppani ja työnantaja on alkanut. Onnistuneen yhteisen matkamme mahdollistaa se, että jaamme samat arvot ja saman palon palvella asiakkaitamme henkilökohtaisesti. Aallon Groupin strategia nojaa vahvuuksiimme. Korkea henkilöstötyytyväisyys ja asiakastyytyväisyys sekä tehokkaat digitaaliset taloushallinnon prosessit ovat strategiamme keskiössä.

Aallon Group -yhtiöt ovat kasvaneet defensiivistä ja tasaisesti kasvavaa tilitoimistomarkkinaa nopeammin, ja tavoittelemme tulevaisuudessakin markkinan keskimääräistä kasvua nopeampaa orgaanista kasvua. Uskomme suunnitellun listautumisen lisäävän Aallon Groupin tunnettuutta potentiaalisten asiakkaiden ja työntekijöiden keskuudessa, ja siten vauhdittavan orgaanista kasvuamme.”

Taloudelliset tavoitteet ja osingonjakopolitiikka

Aallon Groupin tavoitteena on tilitoimistomarkkinan keskimääräistä kasvua nopeampi orgaaninen kasvu, jota vauhditetaan yritysostoilla. Yhtiö tavoittelee keskipitkällä tarkastelujaksolla keskimäärin 15–20 prosentin vuotuista liikevaihdon kasvua ja kasvavaa käyttökateprosenttia. Kasvun mahdollistamiseksi Yhtiö suuntaa vuonna 2019 resursseja konserniorganisaation rakentamiseen.

Yhtiön tavoitteena on jakaa osinkoina vähintään 50 prosenttia Yhtiön osakekohtaisesta tuloksesta. Yhtiö arvioi voitonjaon edellytykset vuosittain siten, ettei voitonjako vaaranna Yhtiön strategiassa asetettuja kasvutavoitteita tai muita Yhtiön taloudellisia tavoitteita.

Keskeiset vahvuudet

Yhtiön keskeisiä vahvuuksia ovat:

  • – Asiakaskeskeisyys ja korkea asiakastyytyväisyys – pitkäkestoiset asiakassuhteet ja yli 97% liikevaihdosta jatkuvaa laskutusta
  • – Yrittäjähenkinen toimintamalli, joka luo Yhtiölle erinomaiset mahdollisuudet alan konsolidoitumiskehityksessä
  • – Aallon Groupiin kuuluvat yhtiöt ovat kasvaneet kannattavasti ja markkinaa nopeammin
  • – Tehokkaat digitaaliset prosessit mahdollistavat skaalaetuja ja kustannustehokkuutta

Visio ja strategia

Aallon Groupin visiona on olla alansa suositelluin kumppani ja työnantaja.

Aallon Groupin strategian keskiössä on korkea asiakastyytyväisyys, jota Aallon Group vahvistaa keskittymällä erityisesti digitalisoituihin tehokkaisiin prosesseihin, laadukkaisiin ja henkilökohtaisiin asiantuntijapalveluihin sekä henkilöstötyytyväisyyteen ja työhyvinvointiin. Aallon Group pyrkii korkean henkilöstötyytyväisyyden avulla olemaan houkutteleva työnantaja alansa huippuasiantuntijoille. Tutkimusten mukaan innostuneet työntekijät viihtyvät parhaiten ja ovat tehokkaimpia työssään.

Aallon Groupin asiakaskohderyhmänä ovat erityisesti korkeaa asiantuntemusta ja henkilökohtaista palvelua arvostavat pienet ja keskisuuret yritykset Suomessa. Aallon Groupilla on lisäksi toimialakohtaista erityisosaamista valikoiduille toimialoille.

Yhtiön johdon näkemyksen mukaan korkea henkilöstötyytyväisyys, korkea asiakastyytyväisyys ja tehokkaat digitaaliset prosessit johtavat strategian tavoitteena olevaan kannattavan kasvuun. Aallon Group pyrkii lisäksi vauhdittamaan orgaanista kasvua yritysostoilla. Aallon Group tarjoaa konsolidoituvalla tilitoimistomarkkinalla toimiville tilitoimistoyrittäjille uudenlaisen tavan liittyä mukaan yrittäjähenkiseen kasvutarinaan. Yrittäjähenkisen kulttuurin avulla yhtiö pyrkii olemaan houkuttelevin yhdistymiskohde alan toimijoille.

Tietoja suunnitellusta listautumisannista

Suunnitellussa listautumisannissa Yhtiö laskee liikkeeseen uusia osakkeita, eikä listautumisanti sisällä osakemyyntiä. Suunniteltu listautumisantianti koostuu yleisöannista, henkilöstöannista ja instituutioannista.

Alexander Corporate Finance Oy toimii suunnitellussa listautumisannissa pääjärjestäjänä ja First North Nordic -sääntöjen mukaisena Yhtiön hyväksyttynä neuvonantajana. Yhtiön oikeudellisena neuvonantajana toimii Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy.

Lehdistötilaisuus

Yhtiö järjestää lehdistötilaisuuden 5.3.2019 kello 10.00 Helsingin Pörssin tiloissa osoitteessa Fabianinkatu 14, Helsinki.

Lisätietoja:

Elina Pienimäki, toimitusjohtaja, puh. +358 40 647 1444

Aallon Group on valtakunnallinen täyden palvelun taloushallinnon kumppani, jonka toimintamallina on tarjota osaamista paikallisesti ja lähellä asiakasta. Aallon Groupin palveluvalikoimaan kuuluvat taloushallintopalvelut, neuvonantopalvelut, talouden johtamispalvelut ja erikoistuneet toimialaratkaisut. Aallon Groupilla on toimipisteet Suomessa 11 paikkakunnalla ja sen palveluksessa on noin 210 työntekijää. Aallon Groupilla on noin 2 700 asiakasta, jotka ovat pääosin pieniä tai keskisuuria yrityksiä useilta eri toimialoilta. Aallon Group -konsernin pro forma -liikevaihto tilikaudella 1.1.–31.12.2018 oli 15,4 miljoonaa euroa ja pro forma -liikevoitto 2,1 miljoonaa euroa.

Huomautus

Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa, Australiassa, Etelä-Afrikassa, Hongkongissa, Japanissa, Kanadassa, Singaporessa tai Uudessa-Seelannissa. Tämä tiedote ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Mitään osaa arvopapereita koskevasta listautumisannista ei rekisteröidä Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita tarjota yleisölle Yhdysvalloissa. Kopioita tästä tiedotteesta ei levitetä tai jaella eikä niitä saa levittää tai jakaa Yhdysvalloissa.

Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, käyttämiselle ja/tai myymiselle on asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä valtioissa. Yhtiö ja Alexander Corporate Finance Oy eivät ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan.

Tämä tiedote on laadittu ainoastaan tiedonantamistarkoituksessa, eikä sitä tule tulkita kattavaksi tai täydelliseksi. Tämän tiedotteen sisältämään tietoon tai sen täydellisyyteen, tarkkuuteen tai oikeellisuuteen ei tule luottaa. Tätä tiedotetta ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa tässä mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia arvopapereita, joihin tämä tiedote viittaa, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaiseman tai levittämän yhtiöesitteen sisältämien tietojen perusteella.

Lukuun ottamatta Suomea, missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joka on pannut täytäntöön Esitedirektiivin (kukin ”Relevantti jäsenvaltio”), ei tehdä mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen tai perustietoasiakirjan julkistamista Relevantissa jäsenvaltiossa. Tämän seurauksena arvopapereita voidaan tarjota Relevanteissa jäsenvaltioissa ainoastaan (a) Esitedirektiivissä määritellyille kokeneiksi sijoittajiksi lukeutuville oikeushenkilöille tai (b) missä tahansa muussa Esitedirektiivin 3(2) artiklan mukaisessa tilanteessa. Tässä kappaleessa ilmaisu ”tarjota arvopapereita yleisölle” tarkoittaa viestimistä millä tahansa tavalla ja antamalla riittävästi tietoa tarjouksen ehdoista ja tarjottavista arvopapereista, jotta sijoittaja pystyy päättämään arvopapereiden käyttämisestä, ostamisesta tai merkitsemisestä, siten kuin kyseinen ilmaisu on saatettu osaksi kunkin jäsenvaltion kansallista lainsäädäntöä. Ilmaisu ”Esitedirektiivi” tarkoittaa direktiiviä 2003/71/EY (muutoksineen, mukaan lukien 2010 Muutosdirektiivi, siltä osin kuin se on pantu täytäntöön Relevantissa jäsenvaltiossa), ja se sisältää kaikki relevantit täytäntöönpanotoimenpiteet Relevantissa jäsenvaltiossa, ja ilmaisu ”2010 Muutosdirektiivi” tarkoittaa direktiiviä 2010/73/EU.

Yhdistyneessä kuningaskunnassa tämä tiedote on suunnattu ainoastaan henkilöille, (i) joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act (Financial Promotion)) vuoden 2005 määräyksen (Order 2005) (muutoksineen, ”Määräys”) 19 (5) artiklan mukaisesti tai (ii) jotka kuuluvat Määräyksen 49 (2)(a)-(d) artiklan soveltamisalaan (”korkean nettoarvon yritykset”, rekisteröimättömät yhdistykset, jne.), tai (iii) joille kutsu tai kannustin osallistua arvopapereiden liikkeeseenlaskuun tai myyntiin liittyvään sijoitustoimintaan (Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) luvun 21 mukaisesti) voidaan muutoin laillisesti osoittaa (kaikki tällaiset henkilöt jäljempänä ”Asiaankuuluvat tahot”). Tämä tiedote on suunnattu ainoastaan Asiaankuuluville tahoille ja kenenkään, joka ei ole Asiaankuuluva taho, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön. Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan Asiankuuluvien tahojen saatavilla, ja siihen ryhdytään ainoastaan Asiankuuluvien tahojen kanssa.

Tämä tiedote sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, joihin kuuluvat lausumat Yhtiön liiketoiminnan strategiasta, taloudellisesta tilasta, kannattavuudesta, toiminnan tuloksesta ja markkinatiedosta sekä muut lausumat, jotka eivät ole historiallista tietoa. Lausumat, joiden yhteydessä on käytetty sanoja ”aikoa”, ”arvioida”, ”ennakoida”, ”ennustaa”, ”jatkua”, ”odottaa”, ”olettaa”, ”pyrkiä”, ”saattaa”, ”suunnitella”, ”tavoitella”, ”tulla”, ”tähdätä”, ”uskoa”, ”voisi” ja muut vastaavat tai niiden kielteiset vastaavat ilmaisut ilmentävät tulevaisuutta koskevia lausumia, mutta kyseiset lausumat eivät rajoitu näihin ilmaisuihin. Tulevaisuutta koskeviin lausumiin liittyy luonnostaan riskejä ja epävarmuustekijöitä, jotka saattavat aiheuttaa sen, että toteutuneet seuraukset tai todellinen liiketoiminnan tulos eroavat olennaisesti ennakoidusta. Lukijan ei tule tukeutua liikaa näihin tulevaisuutta koskeviin lausumiin.